Yleinen

IYC-viikkoni

Teksti: Kaarina Saarialho

Kuusi kesäharjoitteluviikkoani IYC Suomessa alkavat lähestyä loppuaan. Istun Allergiatalon ruokalassa ja juon Begon tekemää kahvia. Muistelen kaikkea viime viikkoina tapahtunutta ja tunteet tahtovat heti nousta pintaan. Olo on hieman haikea, vaikka tiedänkin, etteivät kokemukseni IYC:llä lopu vielä tähän, mutta samalla oloni on hyvin kiitollinen.

Ennen harjoitteluni alkamista odotin hyvää ja opettavaista kokemusta, vaikka rehellisesti sanottuna samalla hieman pelkäsinkin, että kuluvatko kuusi kesäviikkoa toimistotyön parissa hyvin hitaasti. Heti ensimmäisen työpäivän jälkeen minulle kävi kuitenkin jo selväksi, ettei syytä epäilykseen ollut. Työporukkamme tuli heti toimeen helposti ja ystävystyimme nopeasti. Harjoitteluni aikana vietin kenties eniten aikaa projektipäällikkö Ainon, ja espanjalaisten vapaaehtoisten, Begon ja Miken, kanssa. Paljon aikaa tuli myös vietettyä IYC Suomen puheenjohtajan, Jyri Sorian, ja kolmannen espanjalaisen vapaaehtoisen, Pedron kanssa. Tämän ydinporukan lisäksi pääsin tutustumaan moniin muihinkin upeisiin ihmisiin, kuten vapaaehtoisiin, IYC Suomen toimintaan osallistuviin ihmisiin ja naapuritoimiston, Inter-Cultur -järjestön väkeen.

Näiden kuuden viikon aikana opin paljon uutta hyödyllistä ja sain monipuolisia kokemuksia. Tietotekniset taitoni paranivat ja opin käyttämään montaa uutta ohjelmaa ja esimerkiksi hallinnoimaan nettivuja. Olin mukana järjestämässä ja suunnittelemassa erilaisia mielenkiintoisia hankkeita sekä myös globaaliin kehitykseen liittyvää seminaaria. Osallistuin yhdessä tiimimme ja vapaaehtoistemme kanssa muun muassa ecovolunteering-aktiviteettiin ja kirpputorille. Opin paljon kansalaisjärjestön toiminnasta sekä myös espanjalaisesta kulttuurista. Myös espanjan kieleni sai hyvää harjoitusta ja tein paljon käännöstyötä täällä. Vapaaehtoistyö ja solidaarisuushankkeet itsessään olivat minulle aiemmin melko vieraita, mutta nyt niistä on kertynyt minulle arvokasta tietoa ja kokemusta tulevaisuutta varten.

Tämä kokemus ylitti täysin odotukseni. Kuuteen viikkoon sisältyi paljon toimistotyötä, ulkoilua, haasteita, vitsejä, naurua, kahvia ja serranokinkkua. Vaikka kesäharjoitteluni loppuukin tänään, minut tullaan vielä näkemään IYC Suomen toimistolla seuraavien viikkojen aikana ainakin muutamana kertana viikossa. Elokuusta en viitsi vielä lupailla mitään, sillä en tiedä kuinka kiireinen tulen olemaan silloin. Elämässäni alkaa pian nimittäin uusi vaihe, kun aloitan yliopisto-opintoni. Vapaaehtoistyö ja solidaarisuushankkeet ovat kuitenkin jääneet sydämeeni, ja tulen varmasti palaamaan niiden pariin vielä monta kertaa elämässäni.

Haluan kiittää sydämeni pohjasta kaikkia, jotka olivat osa tätä upeaa ja unohtumatonta kokemusta. Ensinnäkin haluan kiittää Jyriä ja Ainoa siitä, että he halusivat ottaa minut tähän kesäharjoitteluun ja tekivät siitä niin monipuolisen ja opettavaisen. Haluan kiittää myös Begoa, Mikea ja Pedroa, sillä he olivat mahtavia työtovereita, jotka tekivät jokaisesta päivästä hauskan. Kenties heidän Espanjaan paluunsa jälkeen tapaamme vielä Madridin auringon alla, ehkä jopa haluan sinne yliopistoaikanani vaihto-oppilaaksi. Haluan kiittää myös muita tapaamiani ihmisiä, jotka olivat osa tätä kokemusta, kuten esimerkiksi somestrategiavastaavaamme Santiago Rodriguezia, naapuritoimiston väkeä, keiden kanssa meillä oli mukavia lounashetkiä, sekä tapaamiani vapaaehtoisia. Viimeiseksi haluaisin myös kiittää äitiäni, keneltä sain idean hakea tänne kesäharjoitteluun. Ilman häntä en kirjoittaisi tätä postausta tällä hetkellä.

Kiitos IYC Suomi!

Image.jpeg

Kutsu kavereita tekstiviestillä mukaan

You Might Also Like

No Comments

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    X
    X