Yleinen

iyc suomelle neljä kansainvälistä vapaaehtoista vuonna 2022

Saimme vuoden lopussa iloisia uutisia, että Euroopan Unioni tukee neljän kansainvälisen vapaaehtoisen työtä kanssamme vuonna 2022. Kansainvälisten nuorten vapaaehtoisten työpanos on erittäin tärkeässä roolissa Youth Revolution -vapaaehtoistyöalustan kehittämisessä, sekä aktiviteettien päivittäisessä ohjaamisessa. Täysipäiväisillä vapaaehtoisilla on myös aikaa ja resursseja toimintamme monipuoliseen kehittämiseen ja muiden vapaaehtoisten tukemiseen.

Vapaaehtoisten vastaanottaminen mahdollistaa meille myös suomalaisten nuorten lähettämisen kansainväliseen vapaaehtoistyöhön johonkin kumppanijärjestöömme. Voit lukea lisää Euroopan Solidaarisuusjoukoista ja kansainvälisistä mahdollisuuksista täältä.

Viime vuonna madridilaiset vapaaehtoisemme Pedro, Bego ja Mike kehittivät todella paljon IYC Suomen toimintaa ja toivat oman, ainutlaatuisen panoksensa järjestöömme. Voit kuunnella videolta nuorten vapaaehtoistemme kokemuksista tältä vuodelta ja ota rohkeasti meihin yhteyttä, jos kansainvälinen vapaaehtoistyöjakso jossain kumppanijärjestössä kiinnostaisi sinua!

Kutsu kavereita tekstiviestillä mukaan

You Might Also Like

No Comments

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    X
    X