Johtajuusohjelman seminaarin toinen istunto pidettiin marraskuun 17. päivänä Hankenin yliopistossa. Silloin Gerardo Falcón, kestävän kehityksen ammattilainen, jolla on hyvä tausta liike-elämästä ja johtamisesta, puhui siitä, mitkä ovat hyvän johtajan keskeiset ominaisuudet,…
Yleinen
-
Yleinen
-
Olemme aloittaneet solidaarisen joulu varainkeräyskampanjan, jolla kerätään varoja köyhille ja syrjäytymisvaarassa oleville lapsille Meksikossa ja Perussa. Kampanjan tavoitteena on käyttää kerättyjä varoja lahjojen ostamiseen kyseisille lapsille ja antaa heidän kokea tämän…
-
Viime perjantaina Hankenin yliopisto käynnisti johtajuuden koulutusohjelman, jonka IYC on järjestänyt tämän maineikkaan kauppakorkeakoulun kanssa. Meidän tavoitteena on tuoda nuoria opiskelijoita lähemmäs johtajuuden ja yrittäjyyden kaltaisia aiheita inhimillisestä näkökulmasta arvojen kautta,…
-
Viime viikolla meidän espanjalaiset vapaaehtoiset, jotka työskentelevät kansalaisjärjestössämme Euroopan solidaarisuusjoukkojen ansiosta osallistuivat Euroopan unionin järjestämään koulutukseen. Koulutus oli järjestetty tänä vuonna Suomessa oleville vapaaehtoisille, jotka ovat toteuttamassa vapaaehtoistoimintoja ja hankkeita täällä.…
-
Tiistaina xx.11. meillä oli tilaisuus esitellä projektejamme Hankenin yliopistossa. Tapasimme espanjankielen opiskelijoita ja kerroimme, mitä toimintoja meillä on meneillään, mitkä ovat tavoitteemme, mihin olemme sitoutuneet ja mikä on näkemyksemme maailman tilanteesta.…
-
IYC oli mukana Kansalaisareenan järjestämässä nuorten vapaaehtoistoiminnan festareilla Oodissa. Se oli mahtava tilaisuus järjestölle esittäytymään ja mainostamaan työtään ja tapahtumiaan. Samanaikaisesti, muiden ryhmien ja järjestöjen tapaaminen oli mukava ja todella inspiroiva,…
-
Cooking for Others, yksi IYC:n aktiivisista hankkeista yhteistyössä Englantilaisen koulun kanssa, on palannut toiselle kaudelle. Kerran kuukaudessa kotitalouskurssin opiskelijat valmistavat ruokalistan ja toimittavat ruokaa Helsingin kaupungin tarvitseville ihmisille. Joka kuukausi on…
-
Viime viikolla pidimme konsertin Suomenlinnassa sijaitsevassa Linna Barissa. Tarkoituksena oli tarjota mahdollisuus niille, jotka halusivat ilmaista itseään ja jakaa tunteitaan musiikin kautta. He saattoivat luottaa avoimeen lavaan, johon oli jo valmiiksi…
-
Olemme järjestäneet kesäisin monia ekovapaaehtoistoimia, joissa on keskitytty meren puhdistamisesta kajakilla liikkuen, roskien keräämiseen ja poistamiseen maasta, nuorten kannustamiseen ympäristönsuojelun tärkeydestä jne. On ollut ilo nähdä, miten vapaaehtoiset ovat osallistuneet, tehneet…
-
Järjestimme viime maanantaina kesäjuhlan, jossa Music For Others -projektin vapaaehtoiset kokoontuivat jälleen yhteen. Tavoitteena oli nauttia illasta laulamalla ja kitaraa soittamalla rennossa ilmapiirissä, sekä tarjota mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin, ystävystyä ja…
-
Tällä perjantaina meillä oli erityisversio Cooking For Others -projektista. Tällä kertaa meillä oli kokkauskurssi kansainvälisille yliopisto-opiskelijoille, jotka valmistivat Rooman pizzaa ja focacciaa ruoan kotiinkuljetuspalvelulle. Kiitämme kokkausasiantuntijoita María Santigosaa ja Montsea kurssin…