Musahanke

Kuuletko minua? Musahanke käynnistyy

IYC Suomen solidaarisushanke Kuuletko minua? käynnistyy syyskuussa. Nuorten aikuisten biisipiirissä opetellaan musiikin lisäksi tunnetaitoja ja ilmaisua. 

Vuoden mittainen solidaarisuushanke Kuuletko minua? aloittaa syyskuussa ja ensimmäinen työpaja pidetään Allergiatalossa 18-19 syyskuuta. Hanke on saanut Euroopan Unionilta rahoituksen solidaarisuushankkeeseen, jossa nuoret aikuiset harjoittelevat biisinkirjoitusta sekä ilmaisua ja tunnetaitoja.

Syyskuun työpajassa teemana turvapaikka

Kuuletko minua -hankkeessa biisien tekoa opetellaan yhdessä pienissä ryhmissä ja ilmaisua lähestytään myös liikkeen ja keskustelujen kautta. Ensimmäisessä työpajassa teemana on ”turvapaikka” ja pienryhmissä biisien tarinoita rakennetaan omien tärkeiden kokemusten ympärille. Työpajoihin ovat tervetulleita kaikki noin 18-35 -vuotiaat ja niihin voi ilmoittautua artikkelin lopusta löytyvällä ilmoittautumislomakkeella.

Kuukausittaisissa työpajoissa vetäjinä toimii muusikoita, sekä liikkeen, tanssin ja mielenterveyden ammattilaisia. Syyskuun ensimmäisessä työpajassa vetäjinä toimivat musiikkia ja yhteisöpedagogiaa opiskellut Elisa Rautiainen, varhaisiän musiikkikasvatusta opiskellut Josefiina Rekiaro sekä ihmisoikeuksien kandidaatti ja afrokuubalaisten lajien tanssinopettaja Julia Silverio, joka lähestyy yhdenvertaisuus-, tasa-arvo- ja ihmisoikeustyötä tanssin ja liikkeen kautta. 

Hankkeessa musiikin ja biisinkirjoitustaitojen lisäksi tärkeää on ilmaisun, rohkeuden ja kommmunikaation kehittyminen turvallisessa ilmapiirissä. Hankkeesta voi kysyä lisää siitä vastaavalta Aino Salmelta ja mukaan voi ilmoittautua joko yksittäiseen työpajaan tai koko vuoden ajaksi ryhmän toimintaan.

Ilmoittautumiseen: https://us1.list-manage.com/survey?u=4a77b4becb28fc5c64095bfaf&id=acc0c1641e&attribution=false

Kutsu kavereita tekstiviestillä mukaan

You Might Also Like

No Comments

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    X
    X