Yleinen

OVET EUROOPPAAN AUKEAVAT PIAN! TULE SUUNNITTELEMAAN SYKSYN NUORISOVAIHTOJA.

Koronaviruspandemian loppu alkaa virallisesti häämöttää näköpiirissä, ja niinpä on aika kääntää katseet kohti Eurooppaa ja tulevia kansainvälisiä hankkeita ja nuorisovaihtoja. Syksyllä suunnitteilla on yhteistyöprojekti Espanjan, Ruotsin, Irlannin ja Viron vapaaehtoisten kanssa, jossa vapaaehtoiset eri maista pääsevät suunnittelemaan vapaaehtoistyöprojekteja yhdessä ja tutustumaan toisiinsa.

Hankkeessa luodaan myös verkkoon alusta, jonka kautta vapaaehtoistyön tekeminen jossain toisessa EU-maassa on entistä helpompaa joko lyhyissä hankkeissa tai sitten online-vapaaehtoisena.  

Koska toistaiseksi pandemia kuitenkin vaikuttaa vielä osaltaan arkeemme, täytyy meidän nyt kevään ja kesän aikana valita matkustamisen jälkeen heti toiseksi paras vaihtoehto; suuntaamme ulos retkille! Kevään ja alkukesän aikana järjestetään sunnuntaisin retkien sarja Retkipaikka-sivuston listaamiin luontokohteisiin Helsingissä ja Espoossa.

Retkien aikana kuullaan aina myös lyhyt esittely jostain IYC:n vapaaehtoistyöprojektista ja valmistaudutaan näin yhdessä tulevaan hankkeeseen, jossa vapaaehtoistyöprojekteja sekä uusia ideoita hankkeista on tarkoitus jakaa muille IYC:n eurooppalaisille vapaaehtoisille.

Jos kansainvälinen vapaaehtoistyö kiinnostaa, voit täyttää alta hanketta koskevan aloituskyselyn sekä ilmoittautua kalenterista huhti- ja toukokuun retkille. Lähde rohkeasti mukaan valmistelemaan unelmiesi nuorisovaihtoa!



Huhtikuun ohjelma:

25.4 Grillausta Seurasaaressa + Uganda-hanke

2.5 Espoon Träskanda ja puujättiläiset + Hävitetään hävikkiä -hanke

Kutsu kavereita tekstiviestillä mukaan

You Might Also Like

No Comments

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    X
    X